11/05/2015

Toinen työssäoppi viikko 26.10.-30.11.

Maanantaina leikkasin työpaikkaohjaajani, Johannan hiuksia. Huonot latvat pois, kuivaleikkaus. Sen jälkeen suoristin hiukset latvat vähän sisäänpäin käännetyksi. Pesin päivän aikana kahden miehen hiukset. Toisella oli pidemmät hiukset, jolle levitin hilsettä poistavan (kosteuttavan?) ampullin hiuspohjaan ja tein päähieronnan. Siivoilin ja tein muita avustavia asioita.

Tiistaina tein raitoja Svetlanalle, eli toiselle liikkeen työntekijöistä, pieneen osaan tuli vaakaraitaa ja päällimmäiset jäivät vähän keltaiseksi koska vaikutusaika oli liian lyhyt tulevien asiakkaiden takia. Voisin kuitenkin olla tarkempi tyven kanssa. Vastasin päivän aikana kerran puhelimeen. Pesin asiakkaiden hiuksia ja värjäsin pidennyksiä, pidennykset olivat aluksi kellertävät, värjäsin ne Vitalityn värillä 10/1. Siivoilin.

ENNEN

JÄLKEEN


Keskiviikkona siivoilin, pesin peilejä ja pöytätasoja, pyyhin hyllyjä ja keitin kahvia. Vastailin puhelimeen ja laitoin pesukoneen päälle ja pyyhkeitä kuivuun.

Torstaina mulla oli oma asiakas, tädin mies. Hän sai -50% liikkeen omista hinnoista.Hänelle tuli hiustenleikkaus ja väri.Hommaan meni 3 tuntia, jonka olisi kyllä voinut tehdä nopeampaakin. Olin ihan tyytyväinen työhön ja asiakas tykkäsi tosi paljon. Värjäsin ensimmäistä kertaa aivan lyhyitä hiuksia, mutta sain hiusrajoille levitettyä värin siististi tummuudesta huolimatta. Väri oli Cutrinin 3-0, lopputulos näytti melkein mustalta. Asiakkaan toiveena oli todella tumma hiukan lämmin ruskea. Lähtötilanteessa vanhaa väriä oli jäljellä vain latvoissa ja hiukset olivat todella ylikasvaneet.

JÄLKEEN
Leikkasin niskan ja sivut kamman päältä ja siistin koneella reunat ja pulisongit.

JÄLKEEN
Päälliosan leikkasin sormien välissä aloittaen ensin otsan muotolinjasta ja etenemällä sitten niskaa kohti. sivut pystyosioissa kulmikkaasti.

JÄLKEEN
Yhdistin lyhyttä ja pitkää muotoilusaksilla.























Perjantaina pesin Svetlanan hiukset ja siivoilin. Suunnittelimme Johannan kanssa millaisen mainoksen teen. Opin miten pidennys teipit laitetaan ja vinkkejä suoristusraudalla kihartamiseen. Vastailin puhelimeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti