8/26/2016

24.8.2016 viime vuoden rästejä

Föönilaineet ja lainekampaus.

Föönilaineet eivät meinanneet aluksi onnistua ollenkaan, sillä en saanut harjoja tarpeeksi korkealle ja laineita selkeiksi. Harjottelin tekniikkaa kauan, ja lopulta sain sen onnistumaan.

Käytin föönilaineitusta osana lainekampaustani. Ensin tein siis föönilaineet harjoituspään oikelle puolelle. Sitten kiharsin loput hiuksista puikkokihartimella ja tein vasemmalle puolelle jakauksen alapuolelle niin sanotut kiharalaineet jotka kulkivat taakse. Tupeerasin hieman päälaelta hiuksia ja silotin päällimmäiset hiukset. Niskaan tein kiharanutturan. Viimeistelin sivut ja kampauksen lakalla sekä sparklerilla.

8/16/2016

23.3. Pystäri

Tein pystäriä harjoituspäähän.
1. Ensin leikkasin ilman apulevyä saksien kanssa kehän niin suorassa kuin mahdollista.
2.Sen jälkeen sivut niin pystyssä kuin mahdollista, ja takaosa hieman pyöreämmin.
3.Niska ja pulisongit leikkasin kammanpäältä yhdistäen yläosioihin.
Apulevyn kanssa leikkasin koneella.
Lopuksi kokeilin kaljukuvioita niskaan ja sivuille.






8/13/2016

12.8.2016 omienhiustenlaittopäivä

Värjäsimme Pinjan kanssa Nean tyven hieman tummemmalla. Toiveema oli hieman hunajainen/hiekan värinen tyvi. Laitoimme siihen Simin kestovärin 9/00 + 8/13 + 9/73.
Lopputuloksesta tuli toivotunlainen ja asiakas tykkäsi.
Muotoilin ja värjäsin myös Nean kulmat vaaleanruskealla jossa oli seassa vähän harmaata väriä.

JÄLKEEN

JÄLKEEN värjäyksen

ENNEN värjäystä
JÄLKEEN
JÄLKEEN kulmat
ENNEN kulmat